Perinteiset mokkapalat ovat olleet leipomis favorittini numero uno niin kauan kun muistan, tänään päätin repäista ja koittaa mokkapalareseptiä jollain muulla "mausteella" kuin mokalla. Leipoessa nauratin itseäni ja siskoani keksmälläni vallattoman sanaleikin mokapalojen ja mokkapalojen välillä :D:D!
100 g sulatettua voita/margariinia
3 munaa
2 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
1 dl maitoa
n. 100 g Wiener Nougat Crushia
Kuorrutus:
150 g voita
4 rkl kaakaojauhetta
6 dl tomusokeria
n. 50 g Wiener Nougat Crushia pälle ripoteltuna
1. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sulata margariini.
3. Sekoita kaikki aineet sekaisin tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vatkaa.
4. Paista 200°C n. 10 min
5. Anna jäähtyä hetken ennen kun lisät kuorotteen päälle.
Kuorrutus:
1. Sulata voi kattilassa.
2. Lisää muut aineet ja sekoita.
3. Kaada vähän jäähtynyt kuorrutus paistuneen levyn päälle ja ripottele lopun nougat crushit koristeeksi.
ENJOY!
kaisla, xoxo
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
perjantai 3. syyskuuta 2010
Sachertorte
Idea Sacherkakun tekemiseen lähti tylsästä saksantunnista, kun innostuin selailemaan saksan kirjaa. Siellä se ohje komeilikin. Saksaksi ja onneksi, myös suomeksi. Tätä on jo pitkään pitänyt kokeilla, mutta nyt vasta sain aikaiseksi.
Tässä vielä ohjeet vaihe vaiheelta;
1. Sulata taloussuklaa ja voi vesihauteessa
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
3. Lisää jauho-leivinjauheseosta ja suklaaseosta vuorotellen munasokerivaahtoon.
4. Sekoita hellästi ja nopeasti käännellen, kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
5. Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.
6. Kumoa ja leikkaa kakkuun kolme kerrosta
7. Vuoraa alin ja keskimmäinen kerros aprikoosimarmeladilla
8. Nosta kerrokset päällekkäin ja sivele loput marmeladit päälimmäiselle kerrokselle
9. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa.
10. Lisää huoneenlämpöinen kerma
11. Sekoittele ja anna jäähtyä hiukan
12. Kaada kuorrute kakun päälle ja tasoita reunat
Hox!
En kostuttanut kakkua itse ollenkaan, enkä usko että se oikestaan haittaa kovinkaan.
Lisäksi kannattaa muistaa, että tämän kakun tekeminen vaatii aikaa, sillä ensinnäkin pohjan pitää olla uunissa melkein tunti ja sen täytyy antaa jäähtyä ennen täyttämistä ja kuorruttamista!
Saksan kirjasta on vihdoinkin jotain hyötyä!!
xx
milla
torstai 2. syyskuuta 2010
WAFFLE-TIME!
Vohvelit, ne ihanat arki-iltojen pelastajat.
- n. 5 dl vehnäjauhoja
- 4 dl maitoa
- 1 muna
- 2 rkl voisulaa
- 1 rkl sokeria
- ripaus suolaa
- ½ tl leivinjauhetta
Sekoita kaikki aineet keskenään(jauhot siivilän läpi) ja anna turvota n. 30 min.
Lisää kuumalle vohveliraudalle vähän paistamiseen sopivaa voita tai margariiniä ja sitten ei kun paistelemaan!
Tarjoite hillon, jätskin, kermavaahdon, siirapin tai marjojen kanssa!
<3,
milla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)